Vammaisuuden biopsykososiaalinen malli on lähestymistapa, jossa tarkastellaan biologisten, psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden vuorovaikutusta vammaisuuden kokemuksessa. Tässä mallissa tunnustetaan, että vammaisuus ei johdu pelkästään fyysisistä vammoista, vaan siihen vaikuttavat myös monet tekijät, kuten sosiaaliset, ympäristöön liittyvät ja psykologiset tekijät.
Mallin biologinen osa viittaa vammaisuuden fyysisiin näkökohtiin, kuten geneettisiin tekijöihin, sairauksiin ja fysiologisiin vammoihin. Psykologinen osa sisältää yksilön ajatukset, tunteet ja käyttäytymisen sekä selviytymiskeinot ja asenteet vammaisuutta kohtaan. Sosiaalinen komponentti käsittää yhteiskunnan, kulttuurin ja ympäristön vaikutuksen yksilöön, mukaan lukien resurssien saatavuus, sosiaalinen leimautuminen ja syrjintä.
Biopsykososiaalisessa mallissa korostetaan, että vammaisuus ei ole vain lääketieteellinen kysymys, vaan siihen vaikuttavat myös sosiaaliset ja psykologiset tekijät. Esimerkiksi henkilö, jolla on fyysinen vamma, voi kokea suurempaa vammaisuutta, jos hän elää yhteiskunnassa, joka ei ota huomioon hänen tarpeitaan, tai jos hän kohtaa syrjintää työelämässä tai sosiaalisissa yhteyksissä. Myös henkilön mielenterveys voi vaikuttaa hänen kokemukseensa vammaisuudesta, sillä ahdistus tai masennus voivat pahentaa fyysisiä oireita tai vaikeuttaa vammaisuuden haasteista selviytymistä.
Vammaisuuden biopsykososiaalinen malli on laajalti tunnustettu kokonaisvaltaisemmaksi lähestymistavaksi vammaisuuden ymmärtämiseen kuin perinteinen lääketieteellinen malli, jossa keskitytään pelkästään vammaisuuden fyysisiin näkökohtiin. Ottamalla huomioon biologisten, psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden vuorovaikutuksen tämä malli voi auttaa tunnistamaan erilaisia toimenpiteitä ja tukitoimia, joilla voidaan parantaa vammaisten henkilöiden elämänlaatua ja hyvinvointia.
Maailman terveysjärjestö julkaisi vuonna 2002 toimintakyvyn, vammaisuuden ja terveyden kansainvälisen luokituksen. Tämä malli on sen perustana.