Loppupeleissä vastuu lain silmissä on palveluntarjoajalla. Palveluntarjoaja on vastuussa hankkimistaan palveluista.
Monesti palveluihin lisätään kolmannen osapuolen komponentteja ja kirjastoja. Esimerkiksi tällaisista ovat muun muassa sosiaalisen median seinät, evästesovellukset ja chat- tai videoupotukset.
Palveluntarjoajan vastuu kolmannen osapuolen sovellusten ja kirjastojen saavutettavuudesta riippuu useista tekijöistä, kuten lainsäädännöstä, sopimusehdoista ja käytännön olosuhteista. Yleisesti ottaen palveluntarjoajalla on jonkinlainen vastuu varmistaa, että kaikki sivuston osat, mukaan lukien kolmannen osapuolen komponentit, ovat saavutettavia, erityisesti jos heillä on mahdollisuus vaikuttaa näiden komponenttien valintaan tai integrointiin.
Muista, että jatkossa ei enää riitä, että seloste lisätään palveluun, vaan mahdollisista puutteista sivustolla pitää myös itse ilmoittaa valvovalle viranomaiselle. Tästä vaatimuksen muutoksesta saamme varmasti vielä tarkempaa tietoa ja ohjeita esteettömyysdirektiivin sovellusajan alkaessa.
Saavutettavuusseloste kannattaa luoda palvelun julkaisun yhteydessä. Jos palvelusta teetetään saavutettavuusauditointi, saadaan sen tulosten perusteella luotua seloste yleensä varsin helposti. Seloste on tärkeää pitää ajan tasalla palvelun päivittyessä. Myös auditointeja kannattaa teettää säännöllisesti, ja lämpimästi suosittelen saavutettavuuden tilan jatkuvaa seurantaa.
Tutustu tarkemmin saavutettavuusselosteen vaatimuksiin
Enemmän tai vähemmän kyllä. Osan vastuusta palvelun saavutettavuudesta voi ulkoistaa palvelun toteuttajalle sopimuksen avulla. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö palveluntarjoaja silti olisi edelleen vastuussa koko palvelun saavutettavuudesta. Mutta jos sopimuksessa määritetään tietty saavutettavuuden aste, voidaan sopimusta ja sen mahdollista rikkomusta käsitellä.
Palvelun toteuttaja yleensä ei tuota palvelun sisältöä, joten sisällöllisestä saavutettavuudesta palveluntuottaja ei näissä tilanteissa voi vastata. Olen myös itse sitä mieltä, että jos oikeasti ollaan tuottamassa aidosti saavutettavaa palvelua, vastuuta on kaikilla osapuolilla. Ihan jokaisen arkkitehdin, suunnittelijan, palvelumuotoilijan, kehittäjän, testaajan ja sisällöntuottajan pitää huomioida työssään saavutettavuus. Mutta se virallinen lain noudattamisen vastuu on palveluntuottajalla. Yksittäiset työntekijät eivät kanna vastuuta yrityksen asioista.
On tärkeää ilmaista tarjouspyynnössä mitkä saavutettavuuden vaatimukset palvelulla ovat. WCAG 2.1 AA-taso on laissa vähimmäisvaatimus. Saavutettavuutta voi vaatia toimittajalta myös ilman, että palvelun täytyy lain puitteissa olla saavutettava.
Kun saavutettavuuden vaatimukset on selkeästi kirjattu tarjouspyyntöön, on myös tarjoajille selkeää millä tasolla heidän tulee ottaa aihe huomioon.
On hyvä tarkistaa mikä palvelun toteuttajan saavutettavuusosaamisen taso on ennen kuin palvelu tilataan kyseiseltä toimittajalta.
Hyviä indikaattoreita löytyy toimittajan referensseistä. Jos toimittaja on toteuttanut saavutettavia palveluita aikaisemminkin, osaamista aiheeseen todennäköisesti löytyy.
Myös toimittajan oma verkkosivusto voi antaa indikaattorin siitä, kuinka tärkeää saavutettavuus toimittajalle on. Ihan jo sellainenkin asia kuin, että löytyykö sivustolta saavutettavuusseloste, kertoo jo jotakin saavutettavuuden merkityksestä. Monilla toimittajilla itsellään ei ole verkkosivustonsa osalta vaatimusta saavutettavuuteen, eli saavutettavuusseloste on yleensä merkki asian huomioimisesta.
Kannattaa myös selvittää löytyykö toimittajan työntekijöiltä saavutettavuussertifikaatteja. Esimerkiksi IAAP:n WAS- tai CPWA-sertifioidut henkilöt omaavat vähintään kolmen vuoden todistetun kokemuksen saavutettavuuden parista. Vaikkei sertifikaatin puute tarkoitakaan missään tapauksessa automaattisesti, ettei saavutettavuusosaamista löydy, sertifikaatti kuitenkin takaa jonkinlaisen ymmärryksen asiaan. Jokaiselta toimittajan työntekijältä todennäköisesti sertifikaattia ei löydy, eikä sitä yleensä kannata vaatia.