Vammaisuuden sosiaalisen identiteetin tai kulttuurisidonnaisuuden malli on kehys, jossa vammaisuus tunnustetaan sosiaaliseksi rakenteeksi. Siinä korostetaan sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden merkitystä vammaisten ihmisten kokemusten muokkaamisessa. Tämän mallin mukaan vammaisuus ei ole pelkästään lääketieteellinen tai yksilöllinen kysymys, vaan sitä muokkaa laajempi sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti, jossa se esiintyy.
Mallissa korostetaan sosiaalisen identiteetin merkitystä vammaisuuden ymmärtämisessä. Sen mukaan vammaiset henkilöt kehittävät identiteetin ja yhteenkuuluvuuden tunteen yhteisten kokemustensa ja kulttuuristen yhteyksiensä perusteella. Näihin voivat kuulua kieli, tavat, uskomukset, arvot ja perinteet, jotka ovat ainutlaatuisia vammaisyhteisölle.
Mallissa tunnustetaan myös, että vammaisuus on intersektionaalinen eli siihen vaikuttavat useat sosiaaliset identiteetit, kuten rotu, sukupuoli, seksuaalisuus, luokka ja ikä. Esimerkiksi vammainen henkilö, joka kuuluu myös marginaaliseen rodulliseen tai etniseen ryhmään, voi kokea ainutlaatuisia syrjinnän ja sorron muotoja, jotka eroavat valkoihoisen vammaisen henkilön kokemuksista.
Vammaisuuden sosiaalisen identiteetin ja kulttuurisen kuulumisen malli tarjoaa puitteet vammaisuuden ymmärtämiselle monimutkaisena ja monitahoisena ilmiönä, jota sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät muokkaavat. Siinä korostetaan, että on tärkeää tunnustaa ja arvostaa vammaiskulttuurin ja -kokemusten monimuotoisuutta ja rikkautta.
Malli jakaa paljon sosiaalisen mallin ymmärrystä. Mutta se eroaa siitä siten, että siinä vammaisuutta pidetään positiivisena identiteettinä. Jotain, josta voi olla ylpeä.
Ryhmät ihmisiä, joilla on erityyppisiä vammoja - tai jopa ilman mitään vammoja - voivat pitää itseään osana samaa sosiaalista ryhmää. Jotkut saattavat tuntea itsensä syrjäytyneiksi, jos he eivät sovi ryhmän odotuksiin. Voimakas samaistuminen muihin vammaisiin ihmisiin voi osittain johtua siitä, että tuntee itsensä muusta yhteiskunnasta syrjäytetyksi.