A11ying with Sanna - Toki, jos voisin opas saavutettavuuteen

Myyttejä saavutettavuudesta

Saavutettavuudesta liikkuu paljon myyttejä. Yllättävänkin monet myytit ovat varsin helppo kumota. Jotta voimme keskittyä aidosti saavutettavuuteen, on näistä myyteistä ja väärinymmärryksistä tärkeää päästä eroon.

Myytti: Saavutettavuus auttaa vain pientä ihmisryhmää

Tällä hetkellä puhutaan, että noin 15-25% ihmisistä tarvitsee saavutettavuutta. Tämä prosentti vaihtelee sen mukaan millä perusteilla saavutettavuuden tarvetta arvioidaan. Eli kyse ei ole ihan pienestä määrästä ihmisiä joka tapauksessakaan.

On hyvä myös pitää mielessä, että kuka tahansa voi koska tahansa vammautua. Eli vaikka saavutettavuus nykyisellään koskettaakin ehkä vielä vähemmistöä ihmisistä, kukaan ei voi sanoa miltä tilanne näyttää vaikkapa 50 vuoden päästä.

Ja toisaalta, vaikka saavutettavuus koskisi myös jatkossa vähemmistöä, on tämä vähemmistö kuitenkin äärimmäisen tärkeä ryhmä ihmisiä, joita ei pidä jättää huomioimatta.

Haluan myös edelleen korostaa, että monet saavutettavuuden vaatimuksista hyödyttävät meitä aivan jokaista tiedoista ja taidoista riippumatta. Helposti löydettävät ohjetoiminnallisuudet, helppokäyttöiset sivustorakenteet ja sisällöt ovat kyllä saavutettavuuden vaatimusten piirissä, mutta molemmat ovat mielestäni hyvän käytettävyyden piirteitä.

Myytti: Tämän sivuston kävijöillä ei ole vammoja

Iso osa vammoista ei ole näkyviä. Joten et käytännössä voi koskaan tietää onko henkilöllä vamma vai ei. Ja haluatko oikeasti, ettei sivustosi ole kaikkien käytettävissä?

Olen myös kuullut toteamuksia, että ei jonkin sivuston palveluita käytä kukaan, jolla on vamma. Mutta tässä kohtaa selvästi unohdetaan, että vaikka näin voisikin olla juuri kyseisen palvelun kohdalla, voisihan palveluita ostaa esimerkiksi lahjaksi.

Ja monesti tämän myytin myötä saatetaan rinnastaa saavutettavuus vain tiettyyn ryhmään ihmisiä, kuten vaikkapa sokeisiin tai pyörätuolia käyttäviin. Saavutettavuus kuitenkin koskettaa huomattavasti isompaa ryhmää erilaisia ihmisiä. Älä anna tämän myytin vääristää käsitystäsi saavutettavuudesta tai erilaisista vammoista.

Myytti: Saavutettavuus on kallista

Saavutettavuus ei tule välttämättä ilmaiseksi, varsinkin jos eri toimijat tarvitsevat saavutettavuuskoulutusta.

Mitä aikaisemmassa sivuston kehittämisen vaiheessa saavutettavuus huomioidaan, sitä kustannustehokkaampaa se on. Saavutettavuusominaisuuksien lisääminen jälkikäteen on selvästi kalliimpaa kuin omininaisuuksien tekeminen saavutettavina alusta alkaen.

Saavutettavuus parantaa käyttökokemusta ja oikein tehtynä vähentää muun muassa tarpeettomia yhteydenottoja asiakaspalveluun. Tästä näkökulmasta saavutettavuus helposti myös vähentää kustannuksia sivuston elinkaaren aikana.

Myytti: Saavutettavat verkkosivustot ovat tylsiä ja rumia

Selkeys, käytettävyys ja hyvät värikontrastit eivät tee sivustosta tylsää tai rumaa.

Saavutettavuusvaatimuksissa keskitytään nimenomaan käytettävyyteen ja inklusiivisuuteen eikä suunnittelijoiden työn rajoittamiseen.

Saavutettavaa ja näyttävää suunnittelua voi tehdä myös saavutettavuusrajoitusten piirissä. Saavutettavuus mahdollistaa myös hieman uudenlaisen luovuuden näyttävien sivustojen suunnittelussa. Ennen näyttävyys saattoi tulla heikoista kontrasteista ja joka suuntaan pomppivista animaatioista. Mutta ilman näitäkin sivustoista saadaan tyylikkäitä ja vaikuttavia.

Myytti: Saavutettavuus on vapaaehtoista

Osan toimijoista pitää lain mukaan tehdä saavutettavia toteutuksia. Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta vaatii nyt jo muun muassa julkisen sektorin toimijoita. Lain piiriin on tulossa vuonna 2025 lisää palveluita, kuten verkkokaupat.

Moni käyttäjä valitsee mieluummin saavutettavan palvelun, riippumatta tarvitseeko hän saavutettavuutta. Saavutettavuus tuo sen verran monia hyötyjä käyttäjälle, että valinta on monesti jopa melko helppo. Ja monet tekevät tämän valinnan myös ihan tiedostamattaan.

Myytti: Ruudunlukija osaa tulkita verkkosivustoja ilman erityishuomiota / Sivusto pitää täyttää ARIA-merkinnöillä, jotta ruudunlukijat osaavat tulkita verkkosivustoja

Tartun näihin molempiin myytteihin samalla kertaa, ne ovat saman ilmiön ääripäät.

Ruudunlukijat eivät ole ihmetyökaluja, joten ne eivät osaa tulkita virheellisesti merkittyä sisältöä.

Ja toisaalta ruudunlukijat kuitenkin osaavat tulkita varsin hyvin HTML-merkintöjä, ja moni HTML5-version myötä tulleista semanttisista elementeistä (eli elementeistä joilla on merkitys) korvaakin tarpeen ARIA-merkinnöille.

Eli semanttinen HTML on todella tärkeää. Ja sen päälle voidaan tarvittaessa rakentaa ARIA-toiminnallisuuksia, jotka auttavat ruudunlukijoita tulkitsemaan toiminnallisuuksia oikein. Tutustu ARIA:an teknisen saavutettavuuden osiossa.

Myytti: Parannan saavutettavuutta lisäämällä saavutettavuuslisäosan

Valitettavasti saavutettavuuslisäosat eli ns. overlayt yleensä pahentavat saavutettavuushaasteita. Ne ovat monesti heikosti toteutettuja. Mikään yksittäinen työkalu ei takaa saavutettavuutta.

Käytä ennemmin rahasi ja energiasi palvelun tekemiseen saavutettavana kuin tällaisiin virheellisesti mainostettuihin pikakorjauksiin.

Myytti: Käytän saavutettavuuden seuraamiseen automaattista työkalua, eli palveluni on täysin saavutettava

Valitettavasti tämä on myytti. Automaattiset työkalut eivät löydä lähellekään kaikkia saavutettavuuspuutteita. Vaikka automaattisen työkalun hyödyntäminen onkin hyvä ja hieno asia, pelkästään tämän työkalun käyttö (ja sen ilmoittamien virheiden korjaaminen) ei vielä tee palvelustasi saavutettavaa.