Sosiaalinen malli tarkastelee vammaisuutta ympäristön ja rakenteiden kautta. Tässä mallissa itse toimintarajoite ei yksin aiheuta vammaisuutta. Vammaisuus syntyy silloin, kun ympäristö, palvelut tai asenteet eivät huomioi ihmisten erilaisuutta. Huomio siirtyy yksilöstä järjestelmiin.
Sosiaalinen malli perustuu ajatukseen, että:
Vammaisuus nähdään vuorovaikutuksena ihmisen ja ympäristön välillä.
Sosiaalinen malli on vaikuttanut:
Se muuttaa esitettävän kysymyksen muodosta "Mikä käyttäjässä on vialla?"muotoon "Mikä tässä ympäristössä estää osallistumisen?".
Digitaalisessa kontekstissa tämä tarkoittaa suunnitteluratkaisujen kriittistä tarkastelua.
Sosiaalinen malli:
Se muodostaa perustan suurimmalle osalle nykyisestä saavutettavuusajattelusta.
Sosiaalinen malli ei kuitenkaan yksin selitä kaikkea.
Se voi:
Monet tarvitsevat sekä esteettömän ympäristön että lääketieteellistä tai teknistä tukea.
Sosiaalisen mallin mukainen ajattelu näkyy esimerkiksi näin:
Vastuu ei ole käyttäjällä, vaan suunnittelussa.
Saavutettavuus ei ole lisäominaisuus. Se on suunnittelun lähtökohta.
Sosiaalinen malli eroaa:
Monet nykyiset lähestymistavat yhdistävät sosiaalisen mallin näkökulmia muihin malleihin.
Digitaalinen saavutettavuus perustuu pitkälti sosiaalisen mallin ajatteluun.
Jos esteet syntyvät ympäristössä, ne voidaan myös poistaa.
Tämä tekee saavutettavuudesta:
Se siirtää saavutettavuuden reaktiivisesta mukauttamisesta ennakoivaan suunnitteluun.
Sosiaalinen malli tarkastelee vammaisuutta ympäristön ja rakenteiden kautta. Se korostaa esteiden poistamista ja järjestelmien vastuuta.
Digitaalisessa saavutettavuudessa sosiaalinen malli toimii keskeisenä viitekehyksenä, joka ohjaa suunnittelua kohti inklusiivisuutta.