Lääketieteellinen malli tarkastelee vammaisuutta yksilön ominaisuutena. Tässä mallissa vamma nähdään seurausta sairaudesta, vammasta tai muusta yksilöllisestä toimintakyvyn poikkeamasta. Huomio kohdistuu diagnoosiin, hoitoon, kuntoutukseen tai toimintakyvyn parantamiseen.
Tavoitteena on usein palauttaa tai lähentää toimintakykyä kohti oletettua "normaalia".
Lääketieteellinen malli perustuu ajatukseen, että:
Ympäristöä ei nähdä ensisijaisena esteen lähteenä.
Lääketieteellinen malli on vaikuttanut:
Se on mahdollistanut lääketieteellisiä edistysaskeleita ja apuvälineiden kehittämistä.
Digitaalisen saavutettavuuden näkökulmasta malli voi kuitenkin ohjata ajattelua siihen, että käyttäjän odotetaan mukautuvan järjestelmään.
Lääketieteellisellä mallilla on merkittäviä vahvuuksia:
Monille lääketieteellinen tuki on välttämätöntä.
Digitaalisen saavutettavuuden kannalta malli voi:
Jos esteet nähdään vain yksilön ongelmana, suunnitteluratkaisut jäävät tarkastelematta.
Lääketieteellisen mallin mukainen ajattelu voi kuulostaa tältä:
Vaikka väitteet pitävät paikkansa, ne siirtävät vastuun käyttäjälle.
Toinen näkökulma kysyy:
Huomio siirtyy yksilön "korjaamisesta" ympäristön parantamiseen.
Lääketieteellinen malli eroaa esimerkiksi:
Monet nykyiset saavutettavuusajattelun muodot ovat syntyneet vastauksena lääketieteellisen mallin rajoituksiin.
Se, miten ymmärrämme vammaisuuden, vaikuttaa siihen, miten toimimme.
Jos vamma nähdään yksilön ominaisuutena, saavutettavuus on reaktiivista mukauttamista.
Jos esteet nähdään suunnittelun seurauksena, saavutettavuus on ennakoivaa ja rakenteellista.
Lääketieteellisen mallin ymmärtäminen auttaa tunnistamaan oletuksia, jotka voivat edelleen vaikuttaa ajatteluumme.
Lääketieteellinen malli tarkastelee vammaisuutta yksilön ominaisuutena ja keskittyy hoitoon sekä kuntoutukseen.
Vaikka malli on tuonut merkittäviä edistysaskeleita, digitaalisen saavutettavuuden näkökulmasta se voi siirtää vastuun yksilölle.
Saavutettavuudessa keskeistä on tunnistaa esteet ja poistaa ne rakenteellisesti.